Mitä täällä tapahtuu, miksi minun lastani kiusataan?
Mihin on tämä maailma menossa?
Kun lapsi tulee kotiin pihalta, jossa hän on tottunut leikkimään kavereidensa kanssa hyvätuulisena, voi äitinä olla iloinen. Sitten koittaa se päivä, kun lapsesi tulee kotiin itkien, koska tuli riitaa kavereiden kanssa, äitinä ottaa lapsen syliinsä ja lohduttaa häntä.
Sitten tapahtuu painajainen. Lapsi tulee kotiin itkien, koska häntä kiusataan. Ensimmäiset kerrat asioista keskustellaan ja mietitään miksi häntä kiusataan ja onko kyse kiusaamisesta ollenkaan. Tilanteet rauhoittuvat, mutta jostain syystä kaikki alkaa taas alusta. Minä opetan lapsilleni käytöstapoja, opetan ettei ketään saa kiusata, opetan että kaikkien kanssa on leikittävä - ketään ei saa jättää ulkopuoliseksi.
Kaikki alkoi alusta sunnuntaina. Damian lähti ulos leikkimään kaverinsa kanssa. Heillä oli kivaa. Maanantaina Damian tuli kotiin pihalta itkien ja sanoi, että pojalla on toinen kaveri eikä hän halua olla enää Damianin kaveri, koska hänellä on muitakin kavereita. Illemmalla poika tuli kuitenkin hakemaan Damiania ulos ja tietysti hän lähti iloisin mielin leikkimään. Noin vartin päästä oven takana oli kuitenkin taas itkevä lapsi. Nyt poika oli sanonut, että oli vain vitsi kun hän tuli hakemaan Damiania, ei hän oikeasti halua leikkiä Damianin kanssa koska hänellä on muitakin kavereita. Helvetti. Ja sitten tuli tiistai. Damian lähti ulos leikkimään. Ei mennyt edes viittää minuuttia kun hän itki oven takana. Pojalla oli toinen kaveri ulkona, ja poika rupesi lällättämään "lällällälieruu mulla on kavereita sulla ei". SE mikä tekee tästä vielä järkyttävämpää on se, että minä näin tämän tilanteen parvekkeelta. Pojan äiti seisoi siinä pihalla ja kuuli sekä näki kaiken, muttei sanonut omalle pojalleen mitään vaikka minun poikani lähti itkien juoksemaan kotiin. Itse en kuullut mitä poika lällätti vaikka lällätyksen kuulinkin. Itse menin heti Damiania ovelle vastaan ja suljin syliini. Tänään Damian lähti ulos leikkimään "atenkkia" (agentti) kaukoputkessa kanssa ja oli jo parvekkeelta nähnyt että poika on ulkona. Poika huuteli Damiania luokseen, mutta Damian ei mennyt vaan kertoi olevansa vihainen. Damian jatkoi omia leikkejään ja juoksi meidän parvekkeen alapuolelle. Minä ja Jonne olimme parvekkeella ja juttelimme Damianille. Poika lähti pyörällä Damiania kohti, mutta kun näki meidät parvekkeella ei jostain syystä tullutkaan sanomaan Damianille mitään. Se sydäntä särkevä hetki, kun katsoo omaa poikaansa joka istuu nurmikolla ja pidättää itkua....
Tämä poika on samanikäinen kun minun poikani. Hänen äitinsä on minua 13vuotta vanhempi ja hänellä on 3 lasta. Minulla 2. Mun on sanottava vain ääneen, että nyt on kasvatuksessa vikaa. Pahasti.
Mitä tässä voi enää tehdä? Mä haluan suojella mun lastani. Mun tunteet hyppii itkun ja maksimaalisen vitutuksen ääripäissä.
Mielestäni on sairasta, ettei 5 vuotiaan lapsen äiti opeta hyviä käytöstapoja.
Pahoittelee tekstin mahdollista sekavuutta. Olen ottanut askeleen kohti mahdollista parannusta. Ikävä kyllä parannus saattaa tapahtua vasta sitten kun se perhe muuttaa pois.
-M
