Terveeks (ha-ha) vaan!
Ajattelin tässä ihan nyt kirjottaa kaiken sen mitä olen kokenut sairaalassa ollessani. Muistakaa ihmiset hyvät, että kärsivällisyys on ainakin hyve... jos ei omaa hyviä hermoja niin.. noh sit ei omaa niitä :--D Voi olla aika vaikeeta mennä sairaalaan sit.
Aloitetaanpa ihan alusta. Huhtikuun loppupuolella yks kaunis torstai aamu, aamupalan jälkeen päätin jättää aamupalani vessanpönttöön. En ollut moksiskaan, koska tän raskauden aikana oon kokoenu tota aika paljon. Etomista ja oksentelua. Evvk. Lähdettiin luokkalaisten kanssa hopeahoviin kattomaan päiväyksikön toimintaa, ja olo oli heikohko. Illalla kotona, syötyäni ruokaa päätin tehdä samat kun aamulla -> vessanpönttö. Ok. Ei voi mitään, ei varmaan sovi uunissa paistetut nakit mulle. Olo oli tietysti taas heikompi, koska päivän saldo oli sit yks twisterjätski.
Perjantaina aamulla homma toistui täysin samanlailla kuin torstainakin. Eroa vointiin oli se, että tuntui kuin jok'ikinen lihas mun kropassa olis treenannu edellisenä päivänä 16h. Vein kuitenkin "reippaasti" Damskun hoitoon ja lähdin taas terkkarille, kun piti lähteä luokkalaisten kanssa hopeahovin vuodeosastolle tarkkailemaan toimintaa. Olo oli tosi heikko. Söin taas twisterjätskin ja toivoin että olo alkais helpottaa. Nyt oletin jo, että olin saanu jonku influenssapöpön, koska särki joka mestaan ja oli semi kuumeinen olo. Ei siitä tutustumiskäynnistä tullut mun osalta yhtään mitään. Pääsin mä ensimäiseen huoneeseen, jossa oli liian voimakas virtsan haju ja jouduin jättämään leikin kesken. Odottelin aulassa, että mun pari tulee siitä huoneesta ulos ja sit päätin lähtee kotiin.
Kotimatkalla puhuin äitini kanssa, mua sattu pallean alueelle ihan helvetisti, mut ajattelin et kyl unet piristää ja auttaa kipuihin. Kotona otin 500mg panadolin, mittasin kuumeen (37,3) ja rupesin nukkumaan about 11.45 aikoihin. Mä heräsin sit siihen, ku ovi kävi ja Damsku ja Jonne tuli himaan ja kello tais olla lähemmäs 16.00. Olo ei ollu helpottanu ollenkaan ja päätin taas soittaa äidille, napaten kuumemittarin kainaloon taas. Kuume oli noussu 38,0:aan ja äiti kehotti samantien lähtee terkkariin. Onneks Jonnen äiti oli kotona ja voitiin viedä Damsku sinne. Keravan terkkarilla oltiin joskus 16.15 jälkeen. Multa katottiin tulehdusarvot ja pääsin sinne sit makoilemaan. Aika kulu helvetin hitaasti, ennenku se lääkäri tuli. Hoitaja oli siinä välissä käyny mittaamassa kuumeen 38,9 ja toi jotain kipulääkettä. Lääkäri sit päätti lähettää mut peijakseen ja ajatteli et mua vaivas sappirakon tulehdus.
Päästiin peijakselle joskus 19.00-19.30 jälkeen ja siel mut vietiin kirurgiselle päivystysosastolle. Tulehdusarvot ja muut kateltiin taas. Ne oli noussu 55:tä 77:ään tai jotain. Ja virtsassani oli kuulemma sit joku bakteeri ja sisätautilääkäri joka kävi morjestamasssa epäili sen olevan sit munuaisaltaantulehdus. Se ois halunnu, että jään tippaan sinne peijakseen yöks, mut mä vaadin päästä kotiin. Sovittiin siis niin, et mä pääsin kotiin mut jos kivut ei helpota tai kuume nousee, ni mun on mentävä sit lauantaina takasin. Ok. Kotona oltiin 1.30 tai 2.30 aikoihin.
Lauantaina aamulla antibioottien jälkeen me lähettiin Jonnen kans hakee Damian Jonnen porukoilta. Muistan uskotelleeni itselleni, et kyl se kipu siitä ku lääkkeet vaikuttaa. Jotain Kefexiniä ne oli mulle määränny. Hirveen sekavat muistikuvat siitä päivästä. Haettiin Damsku, tultiin kotiin, nukahdin ja heräsin niin, että sattu edelleen. Tuntu jopa siltä ku krampit ois vaa pahentunu. Soitin sit äipälle ja pyysin josko se lähtis mun mukaan peijakseen.
Peijaksessa jouduin sit puolestani sisätautiosaston päivystykseen, ku viimesin lääkäri joka oli arvioinu mun tilan oli sisätautilääkäri. Kun sit eka lääkäri kävi morjestaa, se kerto ettei se voi olla se munuaisaltaantulehdus, koska ei siinä virtsassa ollu niin paljoo niitä bakteereita. Jaha selvä. Sit jäätiin odottelee, et kirurgi tulee kattelee. Siinä meniki oma aikansa. Oltiin peijaksella jossain klo 18 jälkeen ja kirurgi tuli joskus 23 pintaan muistaakseni. Pari kertaa paineli mun vatsaa ja sano, et sen on oltava umpisuoli. Eli edelleen jatkui syömättömyys ja juomattomuus, koska aamulla se sit operoitais. Suunnitelma olisi ensin kuitenki ultrata se alue, jonka jälkeen se menis sit tähystykseen. Kiva. Äiti lähti kotiin, mulle laitettiin tippa käteen ja annettiin kipulääkkeetki i.v.
Aamulla oli törkee olo. Suu oli rutikuiva ja tilanne oli tosiaan se, etten saa mitään juoda. Yök. Kivut oli edelleen aika läsnä. Mut siirrettiin yöllä siis K4-osastolle, joka on siis kirurginen. Joskus 9 jälkeen tuli lääkäri kierrokselle ja se ilmotti mulle, et on typerää tehdä mun kohdalla se ultraäänitutkimus, ku ei se välttämättä siellä näy. Eli suoraan vaan sinne tähystykseen. Voin kertoo et rupes pelottaa. Eka leikkaus ikinä, eka nukutus ikinä. Hyi! Jonne ja äiti sai sit osansa mun paniikista, koska tottakai mä niille soitin. Hoitaja tuli valmistelee mut leikkaussalia varten ja sain ihanat sairaalakalsarit ym. Klo 11 mua lähettiin sit viemään sinne leikkaussaliin. Siel oli kylmä ja kaikki mitä muistan oli, et eka se kuori mun otsaa jollain helvetin hiekkapaperilla ja se rupes kirvelee. Sitku se ilmotti laittavansa sen nukutusaineen ni HYHHEMMETTI! Rupes haisee pahalta ja maistuu pahalta, ihan ku joku ois polttanu mun nenäkarvat ja heittäny sen tulitikun sit mun suuhun. Muistan vaa sanoneeni et "hyi helvetti ku maistuu pahalta" ja sit heräsinki heräämöstä :-D outo fiilis.
Ku pääsin takas osastolle, soitin samointein Jonnelle ja käskin sen tulla paikalle Damskun kanssa. Se lupas tulla heti ku Damsku on heränny päikkäreiltä. Sunnuntai oli aika jännä. Ennenku Jonne ja Damsku tuli ni mä nukuin. Sit hengailin niitten kans ja sitku ne lähti ni nukuin. Ja heräsin ku joku toi iltapalaa... ja taas nukuin. Meni vähän tokkurassa se päivä.
Maanantaina tuli ohjeet ja reseptit ja muut ja sit pääsin kotiin! JEEES! Kivut poissa!
Kunnes! 6.6 torstai. Olin koulussa dippadaa ja tulin kotiin. Söin pari leipää, ennenku lähettiin kattoo yht asuntoo järvenpäähän. Leipien jälkeen rupes pallean kohalta vähän nipistämään, mutta taas ajattelin sen olevan ohimenevää. Jep. Ku oltiin käyty näytössä ja haettu Damian Markku-papan hoivista tultiin kotiin. Mä asetuin sänkyyn makaamaan ku oli jotenki kehno olo ku ylävatsaan koski. Sanoin Jonnellekki et taas sattuu ylävatsaan samal taval ku sillon ennen sitä umpilisäkkeen poistoo. Ja aivan yht'äkkiä tuli kivut oikeelle puolelle mahaa - aivan kuten sillon aikasemminki - nyt vaan rajumpina ja hyi! Soitin äitille, kello tais olla parii minuutii vaille 19. Äiti sano soittavansa peijakseen et me oltas menossa sinne. Jonne tietty ilmotti Damskulle et on lähettävä ja mä yritin (huom YRITIN) saada itsestäni senverta irti että pääsisin lähtee. Ku päästiin sit autoon ja oltiin jo ajamassa peijakselle päin, ni äiti soitti ja ilmotti et meijän pitää mennä ensin terkkariin hakee lääkärin lähete, koska siitä mun edellisestä peijas reissusta on yli kuukausi. Fuuck. Auto ympäri ja kohti terkkaria. Sit äiti soitti uudestaan ja kysy et asteikolla 1-10 kuinka pahoja mun kivut oli, vastaus oli 11. Sit äiti kehottikin soittamaan ambulanssin, koska niin pääsee suoraan sairaalaan ilman mitään tyhmiä välikäsiä.
Jonne toi auton omaan parkkiin ja mä soitin ambulanssin. Aika nopeesti ne tuliki ja niitä ohjeistettiin viemään mut hyvinkäälle. Jonne ilmotti mun mutsille mihin mut vietiin ja äiti tuli kans sit sinne. Ilmeni sit, et mut oltii tuotu väärään sairaalaan. Jee. Eli ne ei meinaa mua hoitaa. Sen verran kivoja ne kuitenki oli, että hoiti sen gynekologisen tutkimuksen siellä. Vauvalla oli kaikki kunnossa. Phiuuu!
Peijaksella oltiin taas joskus aika myöhään. Sama kirurginen päivystysosasto odotti mua ja joku hemmetin nyrpee hoitaja-akka jonka mielestä mun mutsi ei voinu tulla mun seuraks sinne heti. Ok. Lääkäri kävi, oli senverran tuttu et oltiin jo törmätty huhtikuussa ni ties ainaki olla epäilemättä umpparia. Ei osannu sanoo mikä mua vaivas mut se epäili et se ois sappirakon tulehdus. Sit laitoin äitille viestii että tulee siihen mun luokse, mut ei se nyrpee akka meinannu sitä sinne päästää, enneku mutsi puhu ittensä läpi :-D Ei siinä mitään, mä oisin ymmärtäny tän jos siel ois ollu porukkaa koko sali täys, mut olin ihan yksin...? :-D Tuli tippa käteen ja sain suun kautta jotai kipulääkettä. Ne kerto et mut siirretään päivystysosastolle. Äiti päätti lähtee ja mä rupesin nukkumaan. Heräsin yöllä joskus 3.30 aikoihin ihan törkeisiin kipuihin edellee sielt kirurgiselta päivystysosastolta ja ne anto jotai uutta kipulääkettä ja lähti siirtää mua osastolle. Koko yö meni huonosti, heräsin kipuihin ja viereisessä pedissä oleva mies kuorsas KOVAA.
Perjantaina oli sit ultraääni aika. Yks mieslääkäri epäili et se ois taas ne munuiaiset ja se naislääkäri epäili sappirakkoa. No ei ollu kummassakaan mitään vikaa. Mua lääkittiin ja ruokittiin ja diibadii. Hemmetti.
Lauantaina joku lääkäri kävi taas miettimässä. Tulehdusarvot vaa nousee mut mitään ei keksitä.
Sunnuntaina ne päätti sit lähettää mut meilahteen magneettikuvauksiin. Siel se sit selvii, jeee jeee! :-D Ambulanssi kyydillä meikkuun odottamaan. Ja ku mä sanon odottamaan mä myös meinaan sitä. Jos ootte joskus pitäny peijasta paskana, olette väärässä. Meilahti on paska. Helv.. Mä olin meikus 10.45 ja sit alko odottelu. Joku naishoitaja tuli kertoo et se on mun hoitaja sen päivän. Näin kyseistä akkaa sit ehk 2-3 koko päivän aikana ja muita hoitajia sit vähän enemmän. Ei se "omahoitaja" mua ollenkaa hoitanu, kuha kävi kyselee. Muut hoitajat oli ihan mukavii. Ku kello oli 16 rupesin olee jo aika tatti otsassa. Soitin hoitajakelloo ja kyselin et wtf. Se sano et lähtee heti soittaa sinne magneettikuvausmestaan et millon mä pääsen. Lupailivat että tunnin päästä, klo 17. Kello oli sit jo vähä yli 18 ku mua lähettii viemää sinne magneettiin. Olin tietty ennen 19 jo takas osastolla. Verhojen takana. Unohduksissa. Ei taas näkyny tai kuulunu ketään. Sitku se hoitaja sattu tulemaan paikalle ottaa kanyylii pois mun kädestä, joka oli siinä henganu torstaista lähtien (vasen käsi oli aivan turvoksissa ja kipee) ni kysyin sit et mitä tapahtuu seuraavaks. Se sano, et menee noin tunti ku lääkärit on tutkinu ne kuvat ja tulee sit kertoo mulle et mitä tapahtuu. Edelleen piti olla syömättä ja juomatta, koska ei tiedetä joudunko johonki leikkaukseen. Olin siis aamulla joskus 8 jälkee syöny aamupalaa peijaksella. Yhden jugurtin ja kupin kahvia. Kyl ne velliiki yritti mulle syöttää mut hyhhemmetti SE oli pahaa.
Lääkäri tuli ja taas samat uutiset ku muittenki lääkäreitten suusta. Ei mitään. Ei tiedetä. Oivoi. Sut viedään takas peijakseen, me soitetaan sulle kyyti.
Voitte varmaa uskoo, että se tatti siinä mun otsassa sai just 10km lisäpituutta. MITENNII EI MITÄÄN WHAAAAAAAAAAAAAAAAT?! Rupes totaalisesti loppuu huumori. Sit mä taas venasin ja venasin ja venasin, ennenku se ambulanssi sit tuli 23 jälkeen ja olin ihan naatti. Ja vitutti niin etten pystyny ku nauraa ja heittää erittäin huonoo läppää.
No nyt päätän tarinan nopeesti. Maanantaina lääkärit tuli kierrokselle ja oli sillee, et ei me mitää tiietä. Se voi olla, et se on toi kohtu joka painaa johonki hermoon tai muualle niin että se aiheuttaa tulehduksia. Haluutko mennä kotiin? Haluut, ok, me kirjotetaan sulle vähä lääkereseptei. Moimoi. (Mies lääkäri erehty sanoo et "hyvää kesää, nähdään" johon totesin että "kiitos samoin, toivottavasti ei kyllä nähdä". Se vähä repes ja pyyteli anteeks.)
Että niin. Jos pitää valita, mä meen peijakseen takas. En TODELLAKAAN meikkuun. Hyi.
Joo tässä tämä. Kivut alko siis pallean kohdalta, ja sattu oikealle puolelle vatsaa helvetisti. Kramppeja ja kouristuksi hyi.
Kivut jatkuu edelleen mut kyl on lääkkeitä. Ja kainalosauva, jos ulos lähden ni on jotain mihin tukeutuu jos rupee hirveesti sattuu..
Ei muuta. Moro!
-MARIKAE
